
Niinhän siinä kävi, että ei päästy vieläkään aloittamaan Nose Workin alkeita. Aluksi meidän piti aloittaa kyseinen harrastus jo syksyllä ja uuden suunnitelman mukaan heti tässä kuussa. Käyn osa-aika töissä ja teen vuorotyötä, joten välillä on hankala löytää mitään sopivaa aikaa noille harrastuksille. Juuri tämä kyseinen koirakoulu jonne Bamsen kanssa haluttiin mennä järjestää kurssin juuri siihen aikaan ja päivään viikosta, kun olen siellä töissä. Tai ainakin seuraavat kolme viikkoa työvuorot osuvat juuri sinne. Kyllä me vielä joskus päästään se aloittamaan!
Tällä hetkellä meidän yhdessä harrastaminen on siis patikointia metsässä, koirapuistoilua ja vähintään kerran viikossa ollaan pyritty tekemään ulkona isolla kentällä Toko harjoituksia. Sisällä ollessa etsitään koirankeksejä ja nakin palasia, jotta nenän käyttöä tulisi ja viikottain opetellaan uusia turhia ja vielä turhempia temppuja.
Loppuun vielä toivotetaan Bamsen kanssa oikein ihanaa Kansainvälistä naistenpäivää upeille naisille!