
Mä kuitenkin tykkäisin ihan hirveesti postailla näistä koirajutuista omaan blogiin, enkä täyttää omaa henkilökohtaista niillä. Oman henkilökohtaisen Inka Nitta blogin kanssa on nyt ollut paljon kaikennäköstä uutta, joten postailussa se on vienyt ykkössijan. Pääsin meinaan muuttamaan ihan oikeaan portaaliin!
Myös aiheet, että mitä tänne kirjoittaisi on ollut vähän hukassa. Maaliskuussa aloitetaan kuitenkin Nose Work, joten ainakin reenijuttuja tullaan täällä näkemään. Bamsessa on myös tapahtunut tosi iso kehitys ulkona olemisessa, etenkin ohituksissa. Tästä voisinkin kirjoittaa kokonaisen postauksen myöhemmin.
Tällä hetkellä ainakin löytyy suurta motivaatiota kirjoittaa koirablogia ja toivotaan, että tämä jatkuu vielä pitkään! Mulla oli viime syksynä täällä jotenkin niin hyvä draivi ja saatiin monta kivaa mahdollisuutta tämän blogin myötä.

Ps. Muistathan, että Haskisti-blogi löytyy instagramista myös nimellä @bamsehusky